Suunnittelu, tutkimukset, mittaukset ja valvonta. Suunnittelua teemme koko Suomeen, paikan päällä tehtävät työt Iisalmessa ja lähialueilla.
Insinöörin tekemää suunnittelua, paljon kivitaloja mutta myös puutaloja.

Kivitalot ovat meille tuttuja: rakennesuunnitelmia on tehty muun muassa Lammi-, Lakka- ja Luja-kivitaloihin.
Koko talon rakenteet tai pelkät perustukset, sen mukaan mitä hankkeessa tarvitaan. Ennen aloitusta tarvitaan pohjatutkimus ja tieto rungon materiaalista.
Suunnitelmat korjauksiin, usein kuntotarkastuksen tai mittausten pohjalta.
Energiatodistus tehdään kohteessa tehdyn tutkimuksen perusteella.
Määrä- ja kustannuslaskenta uudis- ja korjausrakentamiseen.
Satoja tehtyjä kuntokartoituksia vuodesta 2005 lähtien. Jos lattia, seinät tai haju mietityttävät, pyydä meidät käymään.

Sovitaan tarkastus, tutustutaan asiakirjoihin ja jututetaan asukasta. Sen jälkeen tarkastetaan talo, käydään alustava yhteenveto läpi ja kirjoitetaan raportti. Raportti kertoo talon tilanteen tarkastushetkellä.
Rakennuksen tai yksittäisen rakenteen kunnon arviointi, pääosin rakenteita rikkomatta. Kosteusmittaukset ja lämpökamera tukevat arviota tarvittaessa.
Mittauksilla saadaan tieto, jonka varaan korjauspäätöksiä voi tehdä.
Pintamittauksella haetaan kosteuden laajuutta esimerkiksi vesivahingon jälkeen. Rakenteen sisältä mitataan silloin, kun pitää tietää varmasti, vaikkapa onko valettu lattia valmis laatoitettavaksi.
Lämpökameralla löytyvät kylmäsillat, lämpövuodot ja rakenteen sisällä olevat putkivuodot. Apuna käytetään alipaineistusta, ja havainnot dokumentoidaan kuvin.
Mittaus kertoo rakennuksen ilmanpitävyyden, ja samalla näkee, onko ulkokuoren ja läpivientien tiivistys onnistunut. Tiiveys vaikuttaa myös energiatehokkuuteen.
Vastaava työnjohtaja tai valvoja työmaalle.
Vastaava työnjohtaja johtaa rakennustyötä ja huolehtii, että rakennuttajalle määrätyt tehtävät tulevat tehdyiksi ajallaan ja oikein.
Valvontaa rakennustyömaalle, myös vaativiin kohteisiin.
Ennen vuotta 1994 rakennetuissa taloissa asbesti pitää kartoittaa ennen purkutöitä. Asbestitutkimukset hoitaa yhteistyökumppanimme Asbrak Oy Sonkajärveltä.
Näillä tiedoilla pääsemme alkuun. Puuttuvia voi täydentää myöhemmin.
Tilaajan nimi ja osoitetiedot
Kohteen osoite ja lähtötiedot
Pinta-alat, tilavuudet, rakennusten määrä, talotyyppi ja kerrosluku
Yhteyshenkilön nimi, puhelinnumero ja sähköposti
Toimeksiannoissa noudatetaan konsulttitoiminnan yleisiä sopimusehtoja (KSE 1995).